Lainaa luottotiedottomalle pankista
Olen kohta 47 vuotias kahden lapsen (8 ja 15 vuotiaan) työtön yksinhuoltaja. Olen joutunut muuton, äkillisen sairastumisen, lopulta leikkauksen ja sen jälkeisen sairausloman vuoksi pahaan velkakierteeseen, jossa joudun maksamaan entistä velkaa uudella velalla. Vielä toistaiseksi minulla ei ole maksuhäirömerkintää, mutta kohta on, jollen pysty pitämään velkojieni kanssa tekemiäni maksusopimuksia. Lokakuussa tehdyn leikkauksen vuoksi ansiosidonnainen työttömyyömyyspäivärahani katkaistiin ja jouduin KELA:n sairaspäivärahalle, joka on huomattavasti pienempi. Käytännössä tuloni tipahtivat 400 euroa ja lokakuun vuokra jäi rästiin. Maksukyky on mennyt todella huonoksi. Käyttäisin lainan lyhentääkseni velkaani liittyen lainanlyhennykseen ja maksaisin pois pikavipit, joista olen joutunut tekemään tilanteeni vuoksi erilaisia maksusopimuksia joko maksaakseni koko velan pois tai pysyäkseni maksusopimuksissa.
Toimeentulotukeen en kuulemma ole oikeutettu, koska siellä ei piitata veloistani eikä maksusopimuksieni purkautumisesta. Minulla on suht hyvä ansiosidonnainen päiväraha vielä toistaiseksi ja uskonkin, että saisin taas talouteni kuntoon kun terveys palaisi ja normaali kuukausitulo eli sairausloman jälkeen mikäli pystyn välttämään luottohäiriömerkinnän. Vielä parempi tulee tilanteeni olemaan kun työllistyn. Näin sairauslomalle olevalle se ei ole todennäköistä.

Lainaa maksuhäiriömerkinnästä huolimatta
Ikäraja 22 vuotta. Lainaa yksityiseltä henkilöltä 800 – 5000 euroa. Hakemus on maksuton. Lainaa inhimillisellä korolla ihmiseltä toiselle! Laina-aika 24

Laina maksuhäiriöiselle ulosotto
Hei! Olen vakituisessa työssä käyvä äiti. Joudumme vaihtamaan asunto äkillisesti ja tarvitsisin 5000e lainan. 100% varma takaisinmaksu. Olen todella kiitollinen,

Lainaa rahaa ilman luottotietoja
Olen vakituisessa työsuhteessa oleva opettaja. Asun omassa omakotitalossa. Perheeseen kuuluu kaksi työssä käyvää aikuista ja yksi viisitoitsa vuotias lapsi. Perheessämme